EO-karsintakilpailut 28.1.-29.1.2017

European Open -kisojen ensimmäiset karsintakilpailut järjestettiin Tampereella TAMSKin hallilla viime viikonloppuna. Karsintakilpailuihin oli ilmoittautunut yhteensä 70 minikoirakkoa, 103 medikoirakkoa ja 127 maksikoirakkoa. Minit ja medit kisasivat lauantaina ja maksit sunnuntaina. Lähtölistojen perusteella ATT:tä edustavia koirakoita oli yhteensä paikalla 7 koirakkoa. Mineissä allekirjoittanut shetlanninlammaskoira Stellan kanssa. Medeissä Suvi Reini & kooikerhondje Maggie, Fanny Lindfors & shetlanninlammaskoira Noona ja Jenna Kantola & shetlanninlammaskoira Riski. Makseissa Esa Lehdistö & bordercollie Becks, Kaisa Kivi & australianpaimenkoira Chili ja Mia Tikkanen & australiankelpie Kasku. 

 

Yleistä tietoa European Open -kisasta:

EO 2017 –joukkue valitaan kolmessa karsintakilpailussa, joista jokaisessa koirakko suorittaa kolme rataa. Suoritukset pisteytetään maajoukkuekarsinnoista tutulla tavalla, mutta tuloksiin lasketaan vain kunkin koirakon kaksi parasta rataa kunakin viikonloppuna. European Open on vuosittain FCI:n myöntämä arvostettu kansainvälinen agilitykilpailu, jonne kukin maa voi lähettää 32 koirakon joukkueen. EO-kilpailussa kisataan sekä yksilö- että joukkuemestaruuksista ja tänä vuonna kilpailu käydään 28.-30.7.2017 Salice Termessä, Italiassa. Vuodesta 2009 lähtien Suomelta on lähtenyt EO-kilpailuun aina täysi joukkue. Aikaisemmin paikat on täytetty vanhan ranking-listan perusteella. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kyseisiin kisoihin paikat täytetään karsintakilpailujen perusteella.

Jokaiselta karsintaviikonlopulta pääsee joukkueeseen neljä maksikoirakkoa, kolme medi- ja minikoirakkoa, lukuun ottamatta Vantaan karsintakisoja, jolloin jokaisesta säkäluokasta pääsee joukkueeseen neljä parhainta yhteistuloksen tehnyttä koirakkoa. Joukkuepaikka siirtyy eteenpäin seuraavalle, jos lippu Italiaan on jo ansaittu aikaisemmasta karsintakilpailusta. Kymmenen parhaiten sijoittunutta mitataan ja kahdeksan parasta saavat lipun tuleviin maajoukkuekarsintoihin. Seuraavat karsintakilpailut järjestetään Vantaalla Racinel Areenalla 18.2.-19.2.2017 ja kolmannet karsintakilpailut käydään Kemin Junkohallissa 1.-2.4.2017. Karsintakilpailuihin saa osallistua kustakin kokoluokasta 160 koirakkoa Sagin agilityrankingin mukaan. Kilpailut pyritään ottamaan aina täyteen, mutta kuten viime viikonlopun lähtölistoista huomattiin, tämä osallistujamäärä ei tullut missään kokoluokassa täyteen, vaikka ilmoittautumisoikeus avattiin ilmoittautumisajankohdan jälkeen kaikille kolmosluokan koirakoille.

Lähde: Agilityliitto.fi

Raportti Tampereen karsintakilpailuista, kisatunnelmia ja –tuloksia

Viime lauantaina herätyskello soi 4:30 ja auto starttasi kohti Tamperetta täsmällisesti 6:00. Aikainen herätys väsytti kartturia, mutta kunnon aamupalatankkauksella ja kisapaikalla suoritetun lämmittelyn avulla väsymyskin unohtui. Kisapaikalla ilmoittautuminen sujui kuten kisoissa yleensä ja koirat sai ottaa häkkeihin odottamaan hallin sisäpuolelle, toisin kuten maajoukkuekarsinnoissa. Lähtöjärjestys oli määrätty rankingin käänteisessä järjestyksessä, joten lämmittelyaikaa riitti runsaasti ennen omaa rataantutustumis- ja suoritusvuoroa. Siinä riitti tarpeeksi aikaa myös kisafiiliksen hakemiselle ja jotenkin kummasti olen huomannut, että omalla kohdallani se onnistuu paremmin mitä isommat kisat kyseessä. 

  

Kaikki miniluokan radat olivat mielestäni sopivan haastavia, vaihtelevia profiileiltaan ja meneviä. Jokaisen radan välissä tuli liikutettua Stellaa sekä sisällä että ulkona. Hallissa oli hienosti järjestetty sopiva lämmittelyalue, jossa kävimme myös ottamassa lämpöä ennen radalle menoa. Erillisiä tuomarinpuhutteluja ei ollut ja rataantutustumisaikaa oli normaalisti. Ensimmäinen minien agilityrata oli Marja Lahikaisen käsialaa. Rata sujui muuten suunnitelmien mukaan, mutta jokin tekijä sai kisasuorituksen aikana muuttamaan muutamassa kohdassa omia ohjaussuunnitelmia. Stellan kanssa nuo pienet sekuntien sadaosien erot kiritään umpeen tarkkaan harkituilla ohjausvalinnoilla, joten tunsin että parantamisen varaa tältä radalta jäi. Nollatuloksella kuitenkin maaliin ja sijoitus kovatasoisessa kisassa kuitenkin tällä radalla yhdeksäs.

Seuraavaksi oli vuorossa hyppyrata, joka oli Heidi Viitaniemen käsialaa. Kilpailut käytiin kahdella kentällä samanaikaisesti, joten kauaa ei tarvinnut ensimmäisen radan jälkeen odottaa seuraavaa rataantutustumista. Hyppyradalle lähdettiin asenteella ”kaikki tai ei mitään”, koska rimat oli nostettu tappiin ja tiesin meidän jäävän joka tapauksessa ajallisesti muille. Ratasuoritus oli minun ja Stellan osalta hyvin onnistunut ja asenne oli kohdillaan. Kuitenkin yhden askeleen puuttuessa kiihtyneessä vauhdissa kontakti putosi koiraan ja Stella tuli esteestä ohi. Jatkoin kuitenkin hyvillä mielin radan loppuun eikä Stella ehtinyt huomaamaan minun virhettäni. Tajusin oman virheeni sillä sekunnilla kun se pääsi tapahtumaan enkä jäänyt sitä sen enempää murehtimaan. 

 

Kolmannella, Esa Muotkan tuomaroimalla, radalla oli mielestäni päivän radoista eniten haastetta. Kepeille vienti näytti tuottavan eniten haasteita alkupään koirakoille. Lisäksi keinulta irtoaminen oli monille radan kompastuskivenä. Tiesin että onnistuneella radalla, minun ja Stellan sijoitus voisi vielä nousta huomattavasti, koska olimme keränneet pisteitä vasta yhdeltä radalta. Tulosajattelun sijaan keskityin omaan tekemiseen ja keskityin eniten rataantutustumisessa keppien ohjausvalinnan valitsemiseen, joka tuntui olevan meille ohjauksellisesti haastavin kohta. Tälle radalle mentäessä jännitti selkeästi eniten, mutta olo oli kuitenkin luottavainen. Vedettiin täysillä, onnistuttiin ohjauksissa ja tehtiin sujuvan oloinen nollarata. Loppumetreillä meinasin itse juosta muuria päin, mutta maalissa sekin oli jo unohtunut ja pystyin täysillä iloitsemaan meidän onnistumisesta palkaten Stellaa lelulla. Tältä radalta sijoituimme hienosti 5.sijalle!

Oli hienoa huomata, että emme olleet ainoita Stellan kanssa, jotka olivat tulleet paikan päälle hakemaan lisää arvokisakokemusta realistiset tavoitteet mielessä. Monet, joita kisapaikalla jututin, olivat lähteneet paikalle juurikin kokemusmielessä. Näihin karkeloihin voi siis osallistua, vaikka ei tavoitteena olisikaan lähteä EO-kilpailuihin! Nämä kilpailut olivat meille hyvä mahdollisuus harjoitella asennetta tekemiseen arvokisa-ympäristössä. Lisäksi, olen vain kerta kaikkiaan niin iloinen siitä, että pääsin starttaamaan Stellan kanssa, jonka kanssa agilityn harrastaminen ei ole vuoden 2014 loukkaantumisten jälkeen ollut itsestäänselvyys. 

 

Stellan ja minun osalta sijoitus riitti yhteistuloksissa 13. sijalle., johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Hyvin pienet aikaerot ratkaisivat mineissä yhteispisteet EO-joukkuesijoitusten ulkopuolella ja ihanneaika määräytyi kullakin radalla viiden nopeimpien nollaratojen tekijöiden mukaan. Yhteistulosten sijoituksella ei tässä kohtaa ollut minulle ja Stellalle suurempaa merkitystä, koska Stellalla on jo viime vuoden maajoukkuekarsintojen sijoituksen perusteella osallistumisoikeus tuleviin maajoukkuekarsintoihin. EO-joukkueeseen Stellan vauhti ei tässä kohtaa kisakautta, jossa huippukuntoon on vielä pitkä matka, olisi kuitenkaan riittänyt. 

Muissa kokoluokissa Agility-Team Turku ry:tä edustavat koirakot sijoittuivat seuraavasti. Jenna Kantola & Riski ylsivät yhteistuloksissa medien 34.sijalle kolmannelta radalta tehdyn agilitynollan turvin. Suvi Reini & Maggie tekivät myös nollaradan kolmannelta radalta ja sijoittuivat medeissä sijalle 39. Makseissa Mia Tikkanen & Kasku sijoittuivat yhteistuloksissa sijalle 27 ensimmäiseltä agilityradalta tehdyn nollatuloksen ansiosta. Suuri osa osallistujista jäi jokaisessa kokoluokassa jaetulle jumbosijalle kolmen hylkäyksen vuoksi, mukaan lukien ATT:ltä loput osallistuneet koirakot.

 

Kisajärjestelyiltään ja -tunnelmaltaan nämä kilpailut olivat mielestäni hyvin onnistuneet. Kannustan myös muita ATT:tä edustavia ja kolmosluokassa kisaavia koirakoita lähtemään mukaan näihin vähän isomman luokan kisoihin. On hyvä pitää mielessä, että Suomessa ei järjestetä kovin monia ”isoja kilpailuja” vuosittain, mutta EO-karsintakilpailujen myötä, niitä on taas muutama enemmän. Hyvää harjoitusta esimerkiksi niille, jotka jännittävät kovasti arvokisoja, kuten myös niille, joilla on kisakokemusta tarvitseva kisakoira. Agilityssa kaikki on myös mahdollista, joten aina on totta kai mahdollisuus Suomen EO-maajoukkuepaikan saavuttamiselle tai maajoukkuekarsintoihin osallistumisoikeuden voittamiselle. 

 

Teksti ja kuvat: Sonia Delatte, ATT:n jäsen ja ryhmäkouluttaja

Haastattelussa Petteri Kerminen

Blogissa on tarkoitus tulevaisuudessa esitellä seurassamme vaikuttavia ja harrastavia henkilöitä.

Aluksi haastatteluun pääsivät oman seuran tuomarit, jotka myös kouluttavat. Heistä ensimmäisenä haastateltavaksi pääsi Petteri Kerminen.

Petteri muutti vasta vuosi sitten tänne suunnalle ja tuli ATT:n jäseneksi. Tässä lukijoidemme iloksi Petterin ajatuksia ja taustoja.

Petteri

Kertoisitko kuka olet ja mitä teet? Miten olet päätynyt lajin pariin?

Olen Petteri Kerminen, kohta 47v. Koulukseltani olen LVI-insinööri ja tietotekniikan DI. Arkityössäni valvon kaarinalaisten rakennusten LVI-asioita sekä vastaan samalla alalla kaupungin omasta rakennuttamistyöstä.

Agilityn pariin johkaannuin vuonna 2004 silloisen puolisoni aloittaessa agilityharrastustaan.

Mitä koiria sinulla on ja millä koiralla kisaat nyt?

Minulla on kohta 11-vuotias kooikerhondje Bitti. Viime keväänä Bitti sairastui haimatulehdukseen, jonka lääkityksen vuoksi agilitytreenit ja -kilpailut ovat Team Bitterin osalta nyt historiaa. En siis treenaa enkä kisaa agilityssa tällä hetkellä.

Mitä hyviä puolia haluaisit tuoda esille koirissasi?

Bitti on ollut äärimmäisen kuuliainen koira radalla. Bitti kuunteli ja seurasi ohjaustani radalla silmät ja korvat tarkkoina. Tarkkaavaisuus söi nopeutta, mutta puomin kontakteja lukuun ottamatta radat olivat usein lähes virheettömiä. Bitti pienokainen pääsi muutaman kisan verran uransa lopulla kisaamaan mineissä. Vauhti radoilla kasvoi, vaikka koira oli silloin jo yli 9-vuotias.

Millainen on taustasi kouluttajana ja mitä ajatuksia sinulla on kouluttamisesta?

Koulutustaustani on ihmiskouluttamisessa. Olen opettanut Tampereen teknillisessä yliopistossa 15 vuotta. Lisäksi olen hiihtovalmentaja. Agilitya koulutin jo 2005, eli vuotta ennen kuin oma ensimmäinen koirani edes syntyi. Agilityssa olen kouluttautunut suorittamalla kaikki Sagin koulutustarjonnan kurssit. Korkein “oppiarvoni” on Tason 2 agilityvalmentaja. 

 

Valmennuksissa pyrin löytämään koirakoiden vahvuudet ja niitä hyödyntämällä vahvistamaan heidän onnistumisiensa todennäköisyyttä.

Bitti

Millainen kouluttaja olet?

Olen kuunteleva ja kannustava. Käytän narratiivista lähestymistä suorituksen analyysissä. Ohjaaja saa itse oivaltaa, koska silloin oppiminen on tehokkaampaa. Myös muut ryhmäläiset toimivat vertaiskouluttajina ideoiden toimivia ratkaisuja ratojen ongelmakohtiin. Valmennuksessa en keskity ohjaustekniikoihin, eli siihen mitä ohjaaja tekee, vaan koiran reittiin / linjoihin eli siihen, mitä koiran halutaan tekevän radalla.

Mikä on parasta kouluttamisessa?

Koulutus on minulle yksi kiinnityspiste agilityyn ja yhdistystoimintaan. Tämä on myös yksi keino pitää yllä omaa tuntumaa lajiin, vaikka en itse treenaa enkä kisaa tällä hetkellä. Parasta agilityvalmennuksessa on se, että näkee oman ryhmän edistyvän.

Mikä on parasta agilityssa?

Parhaimmillaan agility on henkeäsalpaavaa ohjaajan ja koiran yhteistyötä. On upeaa nähdä, että erilaiset koirakot voivat menestyä lajissa.

Olet lähtenyt kouluttautumaan tuomariksi, mikä sai sinut kiinnostumaan tuomaroinnista?

Olen innostuja ja periksiantamaton päämääräni suhteen. Olin vuoden 2004 syksyllä epävirallisissa agilitykisoissa katsojana. Ihastuin heti siihen, mitä kaikkea tuomarin tehtäviin kuului. Päätin silloin, että minusta tulee joskus tuomari. Sain pääsyvaatimukset kasaan niin, että pääsin vuoden 2013 tuomarikurssille.

Millaista on olla tuomari?

Agilitytuomarin tehtävä on kokonaisuutena vaativa. Pitää jaksaa olla tarkkana koko tuomarointirupeama, joka saattaa kestää jopa kahdeksan tuntia. Sitä ennen ja/tai sen jälkeen on vielä autolla ajoa. Pisimmillään olen tehnyt tuomarointimatkan Porista Varkauteen (390km/suunta) yhtenä vuorokautena. Kotona oli sen jälkeen väsynyt olo.

Tuomarina pääsee vaikuttamaan lajin kehitykseen monipuolisesti. Olemalla mukana sääntökehitystyössä voi luoda lajin tarkkoja suuntaviivoja. Omalla ratasuunnittelulla pystyy vaikuttamaan siihen, minkälaisena haluaa nähdä agilityn. Itse suosin vauhdikasta ratasuoritusta ja ohjaajan luottamusta koiran taitoihin. Radoilleni tyypillistä on se, että koiran itsenäiset kontaktit ja pujottelu helpottavat ohjaajan työskentelyä.

Joskus tuomaroidessa tekee mieli sanoa rataantutustumisessa, älkää nyt menkö sitä puolta, sieltä tulee hylkyjä, mutta niinhän ei tuomari tee.

Näiden muutaman tuomarointivuoden jälkeen osaa arvostaa jo eri asioita kuin aluksi. Enää paras buffetti ei ole makein ;-) Tuomarointipäivän ruokailu ei ole aina ihan ravitsemusoppien mukaista, mutta pieniä annoksia, vaikka sitten mokkapaloja ja voileipiä, pitkin päivää on parempi, kuin iso lautasellinen ruokaa kerran keskellä päivää. Arjessa ruokavalioni on lähes perunaton ja pastaton, mutta kisoissa syön kyllä keittoja ja kiusauksia. Ilahduttavasti muutamat kisajärjestäjät ovat huomioineet tämän lihaisalla tai juustoisella salaatilla. Onpa kerran tullut catering-palvelusta minulle lämmitysvalmiit annokset, joissa oli hirvilihapullia ja haukimureketta höyrytetyillä kasviksilla.

Millaisena näet agilityn tulevaisuuden kilpailijana, tuomarina ja kouluttajana?

Tulevaisuudessa kilpailijan roolissa koiran osaaminen ja ohjaajan liikkuminen ovat keskiössä. Koiran kouluttamisessa on nyt aivan eri taso kuin tutustuessani lajiin. Iloisuus tekemisessä on tärkeää.

Tuomarina haluan nähdä radalla huikeita suorituksia ja tiukkaa taistelua, mutta iloisella mielellä. Ohjaajan vastuu siitä, että koira menee radalla turvallisesti, on tärkeää. Haluan välittää sitä viestiä, että tuomari suunnittelee radan turvalliseksi tiettyä reittiä pitkin. Ohjaajan pitää osata arvioida parasta reittiä miettiessään se, miten oma koira liikkuu siellä.

Kouluttajana näen toivottavasti tulevaisuudessa valmennettavieni kehittyvän edelleen ja menestyvän kisoissa ja saavan agilitysta iloa elämäänsä.

Paras muisto kisaajana, tuomarina ja kouluttajana?

Hyviä muistoja on niin paljon, että niistä yhden nostaminen muiden yläpuolelle on vaikeaa.

Agirodussa Ylöjärvellä vuonna 2008

Kisaajana minulla on kolme momentumia, kuten Tami sanoisi. Otan niistä varhaisimman, jota ei tarvitse selittää myöskään niin paljon kuin kahta muuta. Ylöjärven Agirotu 2008 ja siellä FAO-rata Pasi Tannerin tuomaroidessa. Bitti saavutti sijan 4 kisassa, jossa oli tuolloin hurja osallistujamäärä, yli 100.

Tuomarina parhaat hetket ovat niitä, jotka todella liikuttavat. Ne ovat niitä, joissa ohjaaja on koiransa kanssa samassa kuplassa tsempaten toinen toisiaan. Poimin tähän VAS:n kisoista, muistaakseni vuodelta 2015, vanhemman herran, joka hylkääntymisen jälkeen tsemppasi koiraansa loppusuoralla yleisön taputtaessa ja hurratessa. Se oli agilityn yhteisöllistä iloa ja myötäelämistä.

Kouluttajana hienoja kokemuksia on ollut ne hetket, jolloin omat valmennettavat ovat nousseet osaamisessa ja suoritusvarmuudessa uudelle tasolle. Näistä poimin Porista Wecan ajoilta Pirjo Ekholmin ja samojedi Rosen. Vuosien yhteisen aherruksen jälkeen Rose sai vauhtia ja varmuutta niin, että he nousivat kolmosluokkaan.

Haastattelun toteutti Meri Johansson

Marko Mäkelän koulutus 27.12.2016

Agilitykouluttaja Marko Mäkelä saapui jo toistamiseen kouluttamaan ATT:n hallille 27. joulukuuta.

Marko kuvaa koulutustapaansa kotisivuillaan: ”Kouluttaessa minulle on tärkeää, että se on niin koiralle kuin omistajallekin hauskaa. Kiinnitän paljon huomiota koiran palkitsemiseen ja siihen, että koira onnistuessaan todella tuntee sillä hetkellä olevansa maailman paras koira.” Eipä siis ihme, että Markon koulutukset ovat olleet hyvin suosittuja ja paikat vietiin tälläkin kertaa käsistä.

Omaa vuoroa odottelemassa Kuva: Kaisa Saarinen

Paikan onnistui saamaan 11 nopeinta seuran jäsentä koirineen, joista kolme napattiin kertomaan omia kokemuksiaan.

”Markolla on ihanan rento tapa suhtautua kouluttamiseen ja eläytyy jokaisen koirakon treeniin, iloitsee mukana niistäkin pienistäkin onnistumisista. Itse olin koulutuksessa kahdella koiralla; kääpiösnautseri Wilman, joka kisaa mini2-luokassa sekä bordercollie Windyn kanssa, joka on maximölli. Kummankin koiran kanssa saatiin uusia juttuja. Wilman kanssa tehtiin varmaan ekaa kertaa ikinä pätkissä koko 39 esteen rata, jossa oli mahdollisuus ohjata erilailla eri kohtia. Windylle opetettiin muutamia tekniikoita ja Windyssä näkyi se, ettei oltu 1-2 viikkoon käyty treenaamassa, joten kierrokset nousi vähän korkealle.

Meillä ollut haasteena nyt loppuvuonna ohjaajan liikkumisen parantuminen ja pitäisi oppia hyödyntämään sitä. Marko on osaltaan auttanut tässä ja antanut esim. Wilman kanssa tosi kivoja uusia onnistuneita ohjauksia ja mulle uutta ajattelua. Windylle rata oli ehkä inan liian haasteellinen, mutta hyvin sekin tsemppasi. Tykkäsin kovasti Markon tavasta suhtautua koirakkoon, oli koirakko sitten uusi tai vanha tuttavuus. Myöskin oli kivaa, että rata käytiin yhdessä läpi ja pohdittiin miten eri koiria kannattais ohjata. Porukassa oli hyvä henki ja uskoisin, että kaikilla oli kivaa."

          Meri, bordercollie ja kääpiösnautseri

Wilma vauhdissa Kuva: Tiina Jaakkola

”Osallistuin Markon koulutukseen juuri 2-luokkaan nousseen koirani kanssa. Toivoin, että rata sisältäisi kohtia, joihin olisi ennaltasuunniteltuja ohjauksia, jotta tulisi haastettua itseä kokeilemaan ei ehkä niin tuttuja juttuja. Kimuranttia rataa suoritettiin meille sopivissa pätkissä ja muutama meille haastava juttu saatiin onnistumaan kivasti. Välillä tekee kovin hyvää osallistua ulkopuolisen kouluttajan kurssille, jotta tulee haastettua itseä hieman epämukavuusalueelle. Markon koulutus on mainiosti huumorilla höystettyä ja taatusti hyvän mielen koulutusta!”

          Emma, espanjanvesikoira

”Joulun jälkeinen elämä alkoi minun kohdallani mitä parhaalla tavalla: Pääsin mukaan nuoremman koirani kanssa Marko Mäkelän koulutukseen ATT:lle. Joulun pyhien jälkeen jouduin ensin kinkkuähkyssäni jäämään ylitöihin (kuinkas muutenkaan) ja kotiin päästyäni pitikin jo lähteä kohti hallia.

Suurimmat huolenaiheeni olivat alusta asti, miten selviän a) juoksemisesta –jouluruuat! b) haastavan näköisestä, piitkästä radasta juuri tauolta tulleen nuoren koirani kanssa. Molemmat huolenaiheet osoittautuivat kuitenkin turhiksi, koska liikettä riitti jo ihan senkin takia, että ulkona oli kirpakka pakkanen – oli siis aivan pakko pistää tossua toisen eteen jo alkuverryttelyssä normaalia nopeammin, jottei kylmä korjaa. Myöskään Markon tekemä rata kaikkine kiemuroineen ei ollutkaan ollenkaan niin hankala kuin se mielestäni paperilla näytti. Saimme ensin rauhassa tutustua rataan, jonka ratapiirros oli meille lähetetty jo edellisenä päivänä ja itsellä se olikin printattuna ja suunniteltuna mukana. Tämän jälkeen kävimme yhdessä läpi rataa ja Marko kertoi, mitä missäkin kohtaa ehkä voisi olla parasta tehdä ja mitkä olivat järkeviä vaihtoehtoja. Ryhmämme ohjaajista irtosi mukavasti kysymyksiä monistakin kohdista ja Marko kyllä erittäin hyvin osasi kertoa, miksi ja mitä missäkin kohtaa saattaisi olla mahdollista tehdä, tietenkin koirasta riippuen. Itse pidin tästä kouluttajasta erityisesti, koska hän ei suoraan naulannut päähämme omia mieltymyksiään eikä selkeästi ollut sitä mieltä, että kaikki koirat vain samaan muottiin ja näillä mennään – muita vaihtoehtoja ei ole!

Illan teemana tuntui olevan vippaus, jota monen muun lailla halusin koittaa. Voi sitä onnen tunnetta, kun se onnistuikin heti ensi yrittämällä, vaikken sitä juuri ole tämän koiran kanssa tehnyt! Viimeksi eilen, viikon päästä koulutuksesta siis, tuli muistikuviini vippaukset, joita koirani kanssa onnistuin tekemään treeneissä. Tästä niin tulee Koirani ja Minun yhteinen ajansäästämiskeino radoille, kunhan saan sitä vähän lisää treenattua vielä.

Kaiken kaikkiaan treeni-ilta oli agilityn näkökulmasta nopeatempoinen, opettavainen, mukavuusalueen ulkopuolelle ohjaava kokonaisuus, josta ei puuttunut ahaa-elämyksiä. Meille sopiva treeni, johon osallistuisin milloin vaan uudestaan mikäli Marko saadaan vielä joskus houkuteltua Turun suuntaan.”

          Kaisa, villakoira

Kuva: Tiina Jaakkola

Tekstin koosti Johanna Suuronen

ATT ry Match Show 8.1.2017

Kuva: Heli Roström

Juhlavuosi polkaistiin komeasti käyntiin. Sunnuntaina vietettiin seuran 20-vuotisjuhlavuoden avajaiset Match Shown merkeissä. Talkootyönä järjestetty tapahtuma veti paikalla noin 200 koiraa ja noin 250 ihmistä. Halli oli täytetty iloisilla mätsäri-ihmisillä ja -koirilla. Tunnelma oli tiivis ja huokui lämmintä tunnetta.

Ajankohta tapahtumalle oli oikea, koska Turun kv-näyttely on loppukuusta ja näin monet näyttelykoirakot pääsivät treenaamaan isossa kehässä.

Pääsponsorimme Lemmikkieläinliike Zoo Jatar oli paikalla myyntipöydällä, josta sai ostaa laadukkaita koiranherkkuja ym. 

Zoo Jatarin myyntipöytä Kuva: Elina Jalonen

Tuomareina kehissä olivat Nina Rovio, Katja Nyman, Julia Hartman ja Eija Tammi. Kaikki tuomarit ovat myös kasvattajia, joten rotu- ja koiratuntemus oli taattua.

Best In Show
1. Berninpaimenkoira Ronja, om. Kirsi Reunanen
2. Sileäkarvainennoutaja Milo, om. Krista Karhemo
3. Karkeakarvainen mäyräkoira Osku, om. Silja Reinikainen
4. Seropi Bean, om. Marika Torikka

BIS-kehä Kuva: Elina Jalonen

Tapahtuma oli hieno suoritus ahkerilta ihmisiltä! Tapahtuman järjestämiseen tarvittiin noin 20 ahkeraa työntekijää, sopivasti sponsoreita ja ennen kaikkea intoa tehdä asioita yhteiseen kassaan.

Kaikki tulokset

Best In Show
1. Berninpaimenkoira Ronja, om. Kirsi Reunanen
2. Sileäkarvainennoutaja Milo, om. Krista Karhemo
3. Karkeakarvainen mäyräkoira Osku, om. Silja Reinikainen
4. Seropi Bean, om. Marika Torikka

Junior Handler, osallistujia 11, tuomari Julia Hartman
1. Jenna Jalava, 15v, Pate, kiinanharjakoira
2. Sini Raunio, 16v, Hilla, welsh corgi cardigan
3. Nea Korelin, 13v, Raipe, american cockerspaniel
4. Ella Ruuni, 12v, Kamu, kleinspitz

Isot Aikuiset, osallistujia 43, tuomari Julia Hartman
PUN
1. Milo, sileäkarvainen noutaja, Krista Karhema
2. Bri, australianpaimenkoira, Päivi Väätäinen
3. Yufa, akita, Karoliina Alatalo
4. Onni, berninpaimenkoira, Nelli Korelin
SIN
1. Bean, x-rotu, Marika Torikka
2. Siiri, labradorinnoutaja, Heli Korhonen
3. Kaisa, bordeaux'n doggi, Anne Päivinen
4. Heikki, afgaani, Annika Veijalainen

Pienet pennut, osallistujia 38, tuomari Niina Rovio
PUN
1. Silja Reinikainen, karkeakarvainen mäyräkoira Osku
2. Stina Jansson, jackrusselinterrieri Stigu
3. Hanna Kärkkäinen, chihuahua Torsten
4. Pilvi Ekman, tanskalais-ruotsalainen pihakoira¨Mikkan
SIN
1. Tanja Laimi, sheltti Elli
2. Sini-Tuulia Laaksonen, kooikerhondje Sisu
3. Nora Peltonen, cockerspaniel Sera
4. Riia Kaipainen, kääpiövillakoira Onni

Pienet aikuiset, osallistujia 41, tuomari Katja Nyman
PUN
1. Suvi Wickström cockerspanieli Kyösti
2. Jenna Jalava kiinanharjakoira Pate
3. Niina Laitila kääpiömäyräkoira Olivia
4. Emmiina Varjonen cavaljeeri Milda
SIN
1. Tinja Pitkänen mittelspitz Reko
2. Aija Häggblom pk kääpiömäyräkoira Paula
3. Karoliina Alatalo shikoku Suna
4. Maaret Ridanpää portugalinpodengo Glori

Lapsi & koira, osallistujia 3, tuomari Katja Nyman
1. Essi Larkela 5v shiba Hupi
2. Julia Ronkainen 9v labradori Siiri
3. Aurora Mäkinen 9v kaniinimäyräkoira Manta

Veteraanit, osallistujia 11, tuomari Eija Tammi
1. Belgianpaimenkoira tervueren Pinkki, om. Susan Suojanen
2. Kultainennoutaja Eetu, om. Nina Haanpää
3. Mittelspitz Nuuka, om. Marika Ahtaanluoma
4. Lancashiren karjakoira Pekko, om. Sarita Keppola

Isot pennut, osallistujia 44, tuomari Eija Tammi 
PUN
1. Berninpaimenkoira Ronja, om. Kirsi Reunanen
2. Stabyhound Greta, om. Katja Urhonen
3. Englanninsetteri Lucky, om. Jonna Lehto
4. Australiankelpie More, om. Hilma Larkela
SIN
1. Sileäkarvainen collie Paavo, om. Terhi Heikkinen
2. Labradorinnoutaja Siiri, om. Virpi Ronkainen
3. Berninpaimenkoira Irma, om. Arma Sulkamo
4. Englanninsetteri Taavi, om. Mia Avenius

Teksti: Elina Jalonen

Turun koirauimahalli

Mitä tekee koiranomistaja sillon, kun pakkanen paukkuu yli 15 asteessa ja viima lisää pakkasen purevuutta, mutta haluaisi antaa koirilleen mahdollisuuden päästä uimaan huvin, kuntoutuksen tai energian purkamisen takia? Omistajahan klikkaan itsensä osoitteeseen http://www.turunkoirauimahalli.fi ja varaa nettiajanvarauksesta itselleen juuri sopivan ajan koirien uinnille. Uimahallissa on kolme 3 m x 6,5 m kokoista allasta, jotka varataan omaan käyttöön oletuksena puoleksi tunniksi kerrallaan. Lisäksi voi varata koiralleen uittajan, jos epäilee, ettei saa omaa koiraansa uimaan tai jos sen uimatyylissä on parantamisen varaa. Uittajalla on lisäksi oppimistakuu eli jos koiraa ei saada uimaan, on käynti maksuton.


Omat koirani kävivät ensimmäisen kerran Turun Koirauimahallissa alkusyksystä, silloin varasin myös uittajan, koska nuorempi koirista ei ole vielä koskaan uimaan uskaltautunut. Tykkää kyllä kahlailla meressä, mutta ei vaan uskaltaudu uimaan. Itse en halunnut olla uimahallissa se, joka koiran "pakottaa" uimaan, ettei koiralle jäisi minua kohtaan kaunaa tai tulisi epävarmaksi lähelläni. Tosin ei uittajankaan tarvinnut kyseistä koiraa uimaan pakottaa, vaan oikein loistavalla otteella sai koiran uskaltamaan altaaseen kahlaamaan ja noutamaan tennispalloa ja auttoi lopulta vain siinä pienessä askeleessa, joka tarvittiin aina uimaan lähtöön. Entinen vesipelkurini kroolaili lopulta hyvin tyytyväisen näköisenä ympäri allasta.

Nyt toisella kerralla uimahalliin mentiinkin jo "rutiinilla". Koirat pukukoppilokeroon, jossa suihkutus ja liivit päälle nuoremmalle kaverille. Itselle vaatteiden vaihto, ne kun kastuvat varmasti, sitten sisäkengät jalkaan, tennispallot mukaan ja altaalle. Vanhempi koiristani ui tennispallon perässä suht itsenäisesti, nuorempaa joutui vielä liiveistä auttamaan, jotta uskalsi uimaan lähteä, mutta ui taas ihan tyytyväisen oloisena. Vanhemman kaverin uimaan menot vaan voisi olla vähän hillitympiä, niiden ansiosta kastui satavarmasti.

Puolituntisen loppuvaiheilla rupesi jo uimahimot laantumaan ja oli hyvä lopetella. Koirat taas suihkuun, huolellinen kuivaus ja omistajan vaatteiden vaihto sekä koirille takit päälle ja ulos pienelle kävelylle. Ensi kertaa ootellen...
Teksti: Maija Rantala
-------------------------------------------------------------
Turun Koirauimahallin allasvuokrat nousivat vuoden alusta, mutta vanhat kymppikortit myydään tarjoushintaan 200 € / 10 kertaa (norm. 220 €). Kortteja myydään niin kauan kuin niitä riittää.

ATT:n mieletön historia

Mistä ATT:n tarina lähti liikkeelle 20 vuotta sitten? No, melkeinpä tyhjästä. Agility lajina oli vuonna 1997 vielä lapsen kengissä, mutta kuitenkin noususuhdanteessa. Vanhassa yhdistyksessä, jossa ATT:n perustajajäsenet ja noin 100 muuta tuolloin harrastivat agilitya, rahallinen panostus keskittyi muihin lajeihin eikä rahaa tai kiinnostusta juuri liiennyt agilityyn liittyviin asioihin. Tästä suivaantuneena pieni joukko harrastajia alkoi vakavasti miettiä oman, vain agilityyn keskittyvän seuran perustamista. Siitä alkoi Agility-Team Turku ry:n tarina - perustamiskokous pidettiin 17.6.1997.

Alusta alkaen oli selvää, että ATT olisi seura, johon olisivat tervetulleita kaikki harrastajat ikään, osaamiseen tai koirarotuun katsomatta. Talkootyö oli jo tuolloin suuri osa seuraa sekä halu olla osa liikuntayhteisöä. ATT:ssa ei haluttu toistaa vanhan yhdistyksen ongelmia, minkä vuoksi säännöissä vielä tänäkin päiväkin on kirjattu hallituksen pakollinen vaihtuminen ainakin 6 vuoden välein. Pian perustamisen jälkeen perustettiin myös aktiivisia toimikuntia kaiken työmäärän jakamiseksi useammalle ihmiselle sekä hyödyntämään paremmin jäsenistön erikoisosaamista ja kiinnostuksen kohteita.

Rataantutustuminen Piipanojalla

ATT:n toiminnan ensisijainen tavoite oli pitää huolta siitä, että agilityn harrastajilla oli paikka, jossa he voisivat harrastaa agilitya. Ensimmäiseksi harjoittelupaikaksi saatiin vuokrattua rohkeiden ja aktiivisten seuralaisten ansiosta Piipanojan halli nykyisen Turun vankilan läheisyydessä. Kuitenkin heti ensimmäisinä vuosina tajuttiin, ettei ratkaisu ole ikuinen ja kaikki ylimääräiset rahat talletettiin tulevaisuutta varten perustettuun hallirahastoon.

Ensimmäisten vuosien suurin ponnistus oli Agirotu-tapahtuman järjestäminen Turussa vuonna 1998. Tästä alkoi ATT:n hyvä maine kisajärjestäjänä ja seuran talouskin saatiin tapahtuman myötä hyvään balanssiin. Tämä oli tärkeää seuran kehittämisen ja toiminnan laajentamisen kannalta ja piti yllä unelmaa omasta hallista tulevaisuudessa.

Piipanojan halliin tehtiin vuosien varrella monia hienoja talkootyöllä toteutettuja uudistuksia, kuten asfalttipohjan peittäminen hiekalla, mikä oli tuolloin suuri panostus koirien hyvinvoinnin eteen. Myös kaikki alkuaikoina tarvittavat uudet esteet valmistettiin itse, joista osa palvelee seuralaisia tänäkin päivänä. Kilpailijoita ja seuran harrastajia ajatellen Piipanojan halliin rakennettiin puucee sekä tiloja kanttiinille ja tulospalvelulle. Seuralle hankittiin myös sähköinen ajanottolaitteisto, joka toteutettiin muutaman aktiivisen seuralaisen voimin ja se oli edelleen kilpailukäytössä vielä pari vuotta sitten. 

Kisaajia Piipanojalla

ATT:n nykyisen hallin eteen tehtiin selvitystyötä vuosikausia ennen hallin rakentamista. Vuosien varrelle mahtui niin yritys yhteisestä hallista TSAU:n kanssa kuin selvityksiä mahdollisesta yhteistyöstä jalkapalloseurojen kanssa. Lopulta monien kartoitusvaiheiden ja jäsenistön sitouttamisen jälkeen päädyttiin hankkimaan tontti hallia varten. Tontti löytyikin pitkän etsinnän jälkeen Tuulissuon teollisuusalueelta Liedosta, jonne valmistui ensin ulkoharjoittelukenttä ja vihdoin vuoden 2008 syksyllä kauan odotettu uusi ja upea halli.

Tämän jälkeen moni asia on kehittynyt edelleen paremmaksi ja nykyaikaisemmaksi. On hankittu uusia esteitä, kunnostettu piha-alueita, hankittu uusi ajanottolaitteisto puhumattakaan kisajärjestelyjen helpottumisesta tietotekniikan kehittyessä vuosien varrella. Mutta tietyt periaatteet eivät ole vuosien saatossa muuttuneet. Tämä kaikki on saatu aikaan suurelta osin talkootyöllä tavoitteena tarjota jäsenille paikka, jossa he voivat harrastaa agilitya. Toivottavasti näin tulee olemaan jatkossakin, kun ATT:n 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi halli eristetään ja pohjaksi vaihdetaan upouusi matto.

Tekstin pohjana on käytetty Ismo Teivaisen kirjoitusta ATT:n 15-vuotisjuhlajulkaisussa 2012.

Blogin korkkaus

Tervetuloa seuraamaan Agility-Team Turku ry:n, eli tuttavallisemmin ATT:n, blogia.
Blogin julkaisuista vastaa Sponsori- ja tiedotustoimikunta, mutta tekstejä otamme vastaan ilomielin kaikilta jäseniltämme, sponsoreilta ja yhteistyökumppaneiltamme, kisojemme tuomareilta ja muilta seuramme toimintaan tavalla tai toisella osallistuneilta. Tekstejä ja kuvia voi lähettää osoitteeseen sponsori (at) atturku.net.
Blogissa on tarkoitus mm. avata syvemmin seuramme toimintaa, kertoa tapahtumista ja hallin parannusprojektista, esitellä henkilöitä ja toimikuntia tapahtumien taustalla, esitellä yhteistyökumppaneitamme ja niin edelleen.