Viime viikonloppuna
18.-19.2. kisattiin Vantaalla Ojangossa tämän vuoden toiset
EO-karsintakilpailut sekä samalla kaikkien aikojen ensimmäiset
agilityn halli-SM-kilpailut. ATT:ltä saatiin matkaan upea edustus,
kun kisoihin osallistuivat minikoirakoista Sonia Delatte ja shelam
Stella, Heidi Kohonen ja shelam Wii, Hanna Häkkinen ja parson Tuure,
Marja Karjalainen ja parson Enni, Rita Larjava ja lanhee Poca,
medikoirakoista Anne-Mari Piispanen ja kromfo Svingi, Suvi Reini ja
koohon Maggie, Fanny Lindfors ja shelam Noona, Jenna Kantola ja
shelam Riski sekä maksikoirakoista Suvi Väliharju ja borcol Siro,
Kaisa Kivi ja auspai Chili, Anna Laakso ja auspai Nala, Esa Lehdistö
ja borcol Becks sekä Mia Tikkanen ja auskel Kasku.
Kaisa ja Chili
Sonia ja Stella
Jokainen koirakko
osallistui kolmelle karsintaradalle. Minit ahkeroivat kaikki kolme
karsintarataa lauantaina ja minien EO- ja finaalipaikat jaettiin siis
jo lauantaina. Medien ja maksien karsintaradat olivat jaettu kahteen
päivään niin, että he suorittivat kaksi karsintarataa lauantaina
ja yhden sunnuntaina. Sunnuntain karsintaratojen jälkeen päivä
jatkui ensin yksilö- ja sitten joukkuefinaaleilla, joissa ratkottiin
historian ensimmäiset halli-SM-mitalistit.
Anne-Mari ja Svingi
Jokainen
koirakko keräsi karsintaradoilta pisteitä finaalipaikkaansa varten,
yksilöihin EO-pistelaskujen mukaisesti ja joukkuetta varten hieman
eri laskukaavalla. Yksilöfinaaliin pääsivät mukaan joka
säkäluokan 36 parasta koirakkoa ja joukkuefinaaliin joka säkäluokan
kymmenen parasta joukkuetta. ATT:ltä yksilöfinaaleihin mineissä
tiensä raivasivat Sonia ja Stella sekä Heidi ja Wii ja medeissä
Anne-Mari ja Svingi sekä Suvi ja Maggie. Parhaimmat tulokset
yksilöissä tekivät Heidi ja Wii ollen sijalla 9. ja Anne-Mari ja
Svingi ollen sijalla 17.
Heidi ja Wii sijoittuivat yksilöissä sijalle 9.
Vauhdikas ja
jännittävä joukkuekilpailu käytiin sunnuntain huipennukseksi
viestityylillä. Jokaisen joukkueen kolme koirakkoa suorittivat radan
peräkkäin lentävällä vaihdolla. Jokaisella joukkueen koirakolla
oli eri rataprofiili samalla kentällä. Keskimmäinen radoista oli
hyppyrata. ATT:n joukkueista vain minit lunastivat paikan finaaliin,
mutta suoriutuivat radoista sitäkin hienommin tuloksin napaten
upealla suorituksellaan joukkuepronssia! Jäämmekin odottamaan
mielenkiinnolla ensi kesän arvokisoja, jatkuuko ATT:n minijoukkueen hieno mitaliputki.
ATT:n pronssia voittanut minijoukkue
Kuvat: Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi (julkaistu kuvaajan luvalla)
Kouluttajakollegani Kaisa Saarisen kanssa
olemme kummatkin kouluttaneet koiriamme jo muutamia vuosia Silvia
Trkmanin opein käymällä hänen nettikurssejaan pentukursseilla,
agilityn perusteissa ja juoksukontakteissa. Lisäksi olemme molemmat
sitä mieltä, että agilityn kuuluu ehdottomasti olla hauskaa ja äänekästä.
Emme myöskään koskaan voi olla paasaamatta liikaa koirien
kehonhallinnan ja agilitya varten tehtävän pohjatyön
merkityksestä, varsinkin kun kyse on pennuista ja nuorista koirista.
Niinpä päädyimme yhdistämään
tietotaitomme ja aloitimme alkuvuodesta 2016 ATT:llä jäsenien
pennuille ja nuorille koirille tarkoitetun kurssin, jossa tarkoitus
oli ensimmäiset kuukaudet keskittyä koirien oppimisen,
kehonhallinnan ja keskinäisen suhteen kehittämiseen opettamalla
koirille erilaisia temppuja naksutinta apuna käyttäen. Vasta tämän
jälkeen siirryimme varsinaisesti agilityn perusteiden pariin, missä
kulmakivenä oli opettaa koirille ensin tiukkojen käännösten
perusteet ennen siirtymistä juoksemaan hyppyjä suoraan ja miettimään muuta
esteopetusta.
Silvia Trkmanin tapa opettaa agilitya
perustuu naksuttimella sheippaamiseen ja oikean toiminnon
merkkaamiseen. Kaikki aloitetaan siitä, että koiralle opetetaan
erilaisia temppuja ja leikkejä, jotka sekä kehittävät koiran
kehonhallintaa ja takajalkojen tajuamista että opettavat ohjaajia
oppimaan, miten heidän koiransa oppivat asioita. Lisäksi moni
temppu toimii ihan suoraan alkeistasona jollekin agilityyn
liittyvälle toiminnolle, esim. liikkuvien kohteiden koskeminen =
keinun alkeet ja tolpan kiertäminen molempiin suuntiin suullisella
käskyllä = tiukat käännökset hypyillä. Nämä muodostavat hyvän
pohjan sekä turvallisemmalle agilitylle että hyvälle suhteelle
koiran ja ohjaajan välillä. On myös tärkeää opettaa koira juoksemaan täysillä pää alhaalla varsinkin, jos koira ei tee sitä luonnostaan.
Ensimmäinen asia, mitä koiralle
opetetaan esteillä on siivekkeen kiertäminen eli tolpan kierto
yleistetään siivekkeen kierroksi. Erilaisin perusharjoituksin
vahvistetaan koiralle ajatusta hypylle kokoamisesta suullisella
käskyllä aloittaen tietenkin ensin ilman rimaa ja myöhemmin
nostaen rimaa pikkuhiljaa ylöspäin taitojen karttuessa. Samalla
koiralle opetetaan myös hyppyjen lukitseminen kaukaakin ja ohjaajan
liikkeen sietäminen. Lisäksi koiralle opetetaan tässä vaiheessa
myös putkieste, jonka harjoittelun yhteydessä opetetaan
käteentulo ja eteenmeno suullisella käskyllä. Samalla
harjoitteluun lisätään heti erotteluharjoitukset kuuntelutaitojen ja hallinnan
vahvistamiseksi.
Kun koira osaa erilaisissa lyhyissä
ratapätkissä koota tiukasti hypyille, opetetaan koiralle suoraan hyppääminen, mutta edelleen koiralle muistutetaan välillä kokoamisen
ja kuuntelun tärkeydestä ottamalla väliin myös kääntymistä.
Suoraan hyppäämisen jälkeen koiralle opetetaan vaiheittain
serpentiini, joka on myös yksi tärkeimmistä harjoituksista. Vasta
tässä vaiheessa otetaan mukaan takaakiertoharjoitukset, joissa
tarkoituksena opettaa koira aina hyppäämään este takaa ohjaajan
sijainnista huolimatta. Sen jälkeen opetetaan välistäveto, joka
oikeastaan on hypylle kokoamisen ja käteentulon yhdistelmä.
Jos koiralle on opetettu kunnolla
kaikki edellämainittu, periaatteessa koiralle ei tarvitse erikseen
opettaa mitään erityisiä ohjauksia. Ohjaaja voi valssata, tehdä
persjättöjä, takaaleikkauksia, niistoja, pakkovalsseja,
päällejuoksuja ym. ohjauksia ja koira osaa lukita esteet
suullisella käskyllä ja lukea rytmitystä. Erikseen on tietenkin
opetettava kontaktit ja kepit. So simple is that!
Alkuvuodesta 2016 aloittanut
alkeiskurssimme kokoontui viikoittain tapaamisiin hallille, mutta
kurssin pääideana oli, että ohjaajat itsenäisesti opettelisivat kotiläksyiksi annettuja temppuja/agilityharjoituksia
koiriensa kanssa, videoisivat niitä ja lähettäisivät videoitaan
facebookiin perustettuun suljettuun ryhmään, jossa me kouluttajat
voisimme niitä kommentoida ja muutkin kurssilaiset oppia toistensa
videoista. Tavoitteena oli saada ohjaajat myös analysoimaan omaa
treenaamistaan ja oppimaan jatkossa treenaamaan enemmän itsenäisesti
ja tekemään heille annettuja kotiläksyjä tapaamiskertojen
välillä.
Kurssin edetessä huomasimme, että
Trkmanin tapa opettaa asioita ja/tai ylipäätään itsenäisemmän
treenaamisen tapa ja videointi eivät ottaneet niin hyvin tuulta
alleen kuin olimme ajatelleet. Tyyli oli uusi ja erilainen, mihin
aikaisemmin oli varsinkin tällä seudulla totuttu, joten jouduimme
käyttämään jonkin verran aikaa ja vaivaa selittääksemme, miksi
asiat kannattaa tehdä niin kuin opetamme. Jossain vaiheessa toiset
koirakot kehittyivät ja osa ohjaajista omaksui uusia asioita toisia
nopeammin, mihin olimme alunperin varautuneetkin, koska mukana oli
eri-ikäisiä nuoria koiria ja erilaisen taustan omaavia ohjaajia.
Koska olimme aina molemmat kouluttajat paikalla, pystyimme kuitenkin varioimaan
harjoituksia eri vaiheessa oleville koirille. Kurssin loppupuolella
tasoerot kuitenkin selkeästi kaventuivat ja pystyimme teettämään
jo samojakin harjoituksia koko ryhmälle.
Kevätkauden jälkeen halusimme jatkaa
vielä ainakin toisen kauden saman ryhmän kanssa, koska monella
uuden asian omaksuminen vei aikaa ja meillä oli vielä monta
perusasiaa käymättä läpi. Ryhmäläisten toiveesta jatkoimme
harjoittelua joka toinen viikko (yhtä koirakkoa lukuunottamatta)
syksyllä 2016, jolloin paneuduimme jo tutun kääntymisen lisäksi
muihin Trkmanin ”metodin” kulmakiviin eli serpentiinin ja
itsenäisten takaakiertojen opettamiseen. Kävimme läpi myös
kujakeppejä, keinua sekä rengasta ja muita erikoishyppyjä.
Loppukurssista kokeilimme myös takaaleikkauksia ja persjättöjä.
Kaikki koirakot suoriutuivat loppuvuodesta pienistä ratapätkistä,
jotka sisälsivät putkia ja erilaisia hyppyesteitä. Moni
koirakoista ei käynyt juurikaan tai kävi muutaman kerran itsenäisesti
treenaamassa tapaamiskertojen välillä, joten edistyminen oli vähän
hitaampaa kuin olimme alunperin ajatelleet. Toki kyse oli nuorista
koirista, joten hidas tahti oli sinällään ihan hyväkin.
Tammikuussa 2017 ryhmästä jatkoi
vielä kaksi koirakkoa viimeiselle kaudelle, jossa päädyimme
keskittymään viemään keppien opetusta eteenpäin ja miettimään
kontaktiopetusta. Molemmat jatkajat halusivat lähteä opettelemaan
juoksukontakteja, mutta se onkin sitten ihan oma tarinan aiheensa :)
Syksyllä 2016 päädyimme aloittamaan
vielä toisen alkeisryhmän, johon otimme mukaan nuorempia pentuja
kuin aikaisemmalla kurssilla tarkoituksena edetä hitaammin ja
panostaa perusteisiin vieläkin enemmän. Tälläkin kurssilla
huomasimme, että videointi ja itsenäinen treenaus on monelle uutta
ja ehkä vähän hankalaakin vähäisten iltatreenimahdollisuuksien
takia eikä alkuperäinen idea muiden videoista oppimisesta
edelleenkään ole täysin toteutunut. Kuitenkin tälläkin kurssilla nähtiin
jo viime vuonna huikeita kehityskaaria ja kehitys jatkuu edelleen
vuonna 2017, kun koko ryhmä jatkoi seuraavalle kaudelle.
Mitä näistä ja ensimmäisen kurssin
koirakoista tulee ja omaksuvatko ohjaajat uudenlaisen ohjaustyylin
itselleen, joka ei välttämättä sovi kaikille, se jää nähtäväksi
tulevina vuosina. Kaupalliselle puolellekin on nyt rantautunut
samantyylistä opetus- ja ohjaustapaa, minkä näemme kouluttajina
vain positiivisena asiana. Enää ei olekaan niin kummallista opettaa
koiralle asioita tai hokea radalla siksiksikkiä,
taktaktakkia tai muita kummallisia käskyjä :)
Väliotsikot toimivat linkkeinä
Silvia Trkmanin aiheeseen liittyviin artikkeleihin.
Tuttuakin tutumpi näky
ATT:n kisoissa on koiratakkeja ja treeniliivejä kaupitteleva Tarja
Helsi-Ojaranta. Moni harrastaja on saanut ensikosketuksensa agilitya
varten suunniteltuihin asusteisiin Tarjan tuotteiden kautta ja
varsinkin nuoremmille harrastajille ei ehkä tule edes mieleen, että
aina ei noitakaan harrastamiseen kiinteästi liittyviä tuotteita ole
ollut olemassa.
Tarja aloitti ATT:ssä
agilityn harrastamisen Suopohjan pellolla olleella
kesäharjoittelupaikalla vuonna 2002. Silloisena harrastuskoirana oli
dalmatiankoira Pinja, jolle Tarja antaa suuren merkityksen oman
koiraharrastustuotevalikoimansa kehittelyssä. Ilman Pinjaa ei olisi
noita tuotteita ja ilman Pinjaa ei olisi Helsittaren tuotemerkkiä ja
yritystä.
Tarja ja Pinja edustusvaatteissa keväällä 2003
Ensin alkuun Tarja oli
töissä toisessa vaatetusalan yrityksessä. Harrastamisensa
alkuvaiheessa hän oli ilmaissut kiinnostuksensa silloiselle
puheenjohtajalle Jaana Arolle valmiudestaan tehdä koiraliivejä ja
edustusvaatteita, mutta tuossa vaiheessa ATT:ssä oli sovittu
yhteistyöstä Nuttutiimin kanssa edustusasuista ja Minna Koskisen
kanssa koiraliiveistä. Niinpä Tarja aloittikin tekemällä omat
ATT:n väreissä olevat vaatteet ja Pinjan koiratakin 2003.
Ensimmäinen ulkopuolinen pyyntö tuli Sari Kurmanilta, joka pyysi
Tarjaa tekemään hänelle treeniliivin. Vähitellen harrastajien
kiinnostus kasvoi ja tilauksia alkoi virtaamaan eri harrastajilta.
Vuonna 2006 oli sitten aika perustaa ihan ihka oma yritys HelsiTar ja
niin työt vieraan palveluksessa vähitellen jäivät ja Tarjasta
tuli yksityisyrittäjä. Yrityksensä logoon Tarja valitsi jo tuolloin ATT:n väreihin sointuvasti musta-oranssin, millä hän halusi korostaa seuran ja yrityksensä yhteistyötä. Seuran jäsenet ovatkin saaneet aina alennusta Helsittaren tuotteista.
Tarja on aina ollut
kiinnostunut tuotteiden kehittelystä, niinpä ei ole lainkaan ihme,
että jo Helsittaren alusta alkaen hän on kehitellyt tuotteita aivan
omalla tavallaan ja pyrkinyt tekemään täysin oman mallistonsa.
Alusta alkaen hän on koiraliiveissä kiinnittänyt huomiota siihen,
että koira pystyisi liikkumaan kunnolla. Hänestä onkin kysymys
aivan eri tuotteista, kun puhutaan monissa koiraliikkeissä kaupan
olevista standardimitallisista tuotteista tai hänen valmistamistaan
koiran yksilöllisiin mittoihin perustuvista tuotteista.
Koiratakeissa on syytä huomioida myös rotu, sekä materiaalien että
käytettävyyden osana. Tärkeää on, että koiravaatteissa niiden
kantaja myös tykkää olla. Tästä syystä Tarja on jo vuosia
sitten luopunut mm. fleecestä, josta ihmiset kyllä tykkäävät,
mutta joka on aivan liian sähköinen materiaali koirien käyttöön.
Hyvässä koiratakissa on myös säänkestävä päällinen ja kunnon
vuori. Tuotteissaan hän haluaa korostaa laatua. Heijastimet
vastaavat työvaatteissa käytettävien heijastimien tasoa, jotka
kestävät paremmin pesua sekä antavat hyvän heijastavuuden.
Tarja ja Pippa työn touhussa
Kun Tarjan yritys HelsiTar
aloitti voimallisesti treeniliivien valmistuksen 2006, meni hänellä
alkuun yli puoli vuotta mallin kehittelyyn. Siihen asti markkinoilla
oli nähty lähinnä enstex-kankaasta valmistettuja liivejä. Tarja
oli oman käsityksensä mukaan ensimmäinen, joka alkoi valmistaa
agilityyn soveltuvia tuotteita mikrokuidusta. Tämä etulyöntiasema
kesti muutaman vuoden ennen kuin kilpailijat ehtivät seuraamaan
Tarjan ideointia.
Tarjan ehkä innovatiivisin
tuote on ollut vyönä lantiolle kietaistava treenitasku. Senkin
osalta Tarja vastasi harrastajan toiveisiin, kun Julia Kärnä oli
pyytänyt jotain tuotetta, joka ei hiostaisi niin paljon kesäaikaan.
Kun tuote sitten oli valmis ja lähetettiin Julialle koekäyttöön,
hän ihastui siihen välittömästi. Puolisen vuotta tuote kuitenkin
ensi alkuun aiheutti hieman hilpeyttä ja kysymyksiä, että mikä
mekko tuo on. Vähitellen harrastajat kuitenkin huomasivat tuotteen
käytännöllisyyden ja edut. Muutamassa vuodessa se sai kuitenkin
myös kilpailevia tuotteita, mutta kaikesta huolimatta voidaan Tarjaa
pitää tuon tuotteen äitinä. Niin onnistunut treenitasku on ollut,
että Tarjan mies on saanut sitä myytyä myös muutamiin Euroopan
maihin, joten ei kannata hämmästyä, jos näette niitä myös
vaikkapa Norjassa tai Ranskassa.
Vaikka Helsittaren
tuotteiden kehittely on alkanut agilityn parista, myös muut
koiraharrastajat ovat huomanneet Tarjan valmiuden ja kyvyn tehdä ja
kehitellä harrastukseen sopivia tuotteita. Tarjalla on nykyisin
tuotteita myös vaikkapa pelastuskoiraharrastajille ja vepeen tai
tokoon. Kuitenkin ATT:n jäsenillä on ollut suurin rooli uusien tuotteiden esitestaajina ja ideoiden antajina, mistä Tarja on ollut todella kiitollinen. Mitähän innovaatioita saamme odotella häneltä seuraavaksi
agilityyn. Jokainen voi itsekseen pohtia harrastus- ja
koiravaatteisiin liittyviä ongelmia ja heittää pallon Tarjalle.
Uskon, että sieltä monesti löytyy ratkaisu, jos ei ihan heti, niin
pienen ajan kuluttua.
Pörri ja Pippa esittelevät HelsiTar-takkien kestävyyttä
Nykyään Tarjan
harrastuskoirina toimivat dalmatiankoirat Pippa ja Pörri, jotka myös
testaavat mielellään emäntänsä uusi innovaatioita. Tarjan voit
bongata ATT:n hallilta joko harrastamasta omien koiriensa kanssa,
kouluttamasta harrastajaryhmäänsä tai myyntipisteeltään useista
kisoistamme. Kannattaa ehdottomasti tutustua myös kattaviin
nettisivuihin www.helsitar.com
Tekstin pohjana on käytetty Ismo Teivaisen kirjoitusta.
Tuomari/kouluttaja-haastatteluun toisena pääsi Heidi Viitaniemi.
Heidillekin
esitettiin samat kysymykset kuin Petterille ja näin Heidi vastasi.
Heidi ja Ruuu
Kertoisitko
kuka olet ja mitä teet? Miten olet päätynyt lajin pariin?
Heidi
Viitaniemi, syntyperäinen Tamperelainen, joka on päätynyt Turkuun.
Koulutukseltani olen evoluutiobiologi ja vuosi sitten aloitin työt
Helsingin Yliopistolla tutkijana.
Mitä
koiria sinulla on ja millä koiralla kisaat nyt?
Tällä
hetkellä taloudesta löytyy vain sileäkarvainen collie Ruuu ja
hänen kanssaan kisataan toistaiseksi vielä 1 luokassa.
Mitä
hyviä puolia haluaisit tuoda esille koirissasi?
Paras
reenikaveri ikinä mitä kuvitella saattaa, tinkimätön ja
opettavainen. Kiitos kuuluu kasvattajalle!
Millainen
on taustasi kouluttajana ja mitä ajatuksia sinulla on
kouluttamisesta?
Ensi
kosketukseni agilityyn tuli toisen pitkäkarvaisen collieni Mandyn
myötä, sillä ensimmäisen kanssa harrastaminen jäi vähälle
koiran sairauden takia. Vuosi taisi olla -95. Agility vei mennessään
ja päädyin myös kouluttamaan sekä kouluttautumaan kouluttajaksi
ja ylitoimitsijaksi. Kouluttanut olen jo kauan ja pidän
kouluttamista tärkeänä. Vuosien kuluessa oma näkemys
kouluttamisesta on tosin muuttunut paljon.
Millainen kouluttaja olet?
Tätä
pitäisi kysyä ryhmäläisiltäni. Toivon olevani reilu ja selkeä
sekä tarjoavani perustellusti asiat ja vaihtoehdot.
Mikä on parasta kouluttamisessa?
Ilo
koulutettavan Ahaa! -hetkistä sekä onnistumisista.
Mikä on parasta agilityssa?
Kaikki,
se on niin kokonaisvaltaista.
Olet kouluttautunut tuomariksi, mikä sai sinut kiinnostumaan
tuomaroinnista?
Kun
collieni Tilda jäi eläkkeelle kolmosista -07, kisasin hetken
veljeni colliella Isalla. Kuitenkaan toisen koiran aika ei ollut
vielä. Tuomarointi tuntui kiinnostavalta uudelta ulottuvuudelta
rakkaaseen lajiin.
Millaista on olla tuomari?
Vastuullista
on ensimmäinen mitä tulee mieleen. Eläydyn vahvasti kisaajien
suorituksiin ja välillä kisapäivät ovat tunteiden vuoristorataa.
Eniten koen tuomaroinnin kuitenkin palkitsevana, sillä jokaisesta
tuomarointipäivästä jää aina jotain itselle päivän
suorituksista.
Millaisena näet agilityn tulevaisuuden kilpailijana, tuomarina ja
kouluttajana?
Välillä
jännittää, mutta koetan uskoa, että agility selviää
myllerryksestä. Agility on nykyään urheilua, jos katsoo koirakkoa.
Ja paluuta 90-lukulaiseen harrastamiseen tuskin tapahtuu. Suurin
mysteeri, mitä olen pohtinut, on seuratoiminta ja miten se nivoutuu
yhteen agilityn muutoksen kanssa. Seurat ovat olleet vahvasti
luomassa puitteita harrastukseen, mutta nykyään
harrastusmahdollisuudet ovat jo paljon laajemmat.
Paras muisto kisaajana, tuomarina ja kouluttajana?
Mieleenpainuvia
kisoja on monia, mutta vuoden 2014 ensimmäiset JSP-SM kisat jäivät
mieleen niissä olleen mahtavan tunnelman ja kisaajien kannustuksen
myötä. Kouluttajana puolestaan mieleenpainuvia hetkiä tulee niin
paljon, että ei yhtä pysty nostamaan ylitse muiden.